Valkoiset syyttömiä kurjiin elinoloihin

Kurjista elinoloista ja leireillä tapahtuneista kuolemista on väärin perustein syytetty laillisen hallituksen joukkoja, sillä syy oli kulkutaudeissa ja yleisessä elintarvikepulassa.

  1. Kulkutaudit
  • Espanjantauti tappoi Suomessa vapaussodan jälkeen noin 30 000 ihmistä sekä vankileireillä että niiden ulkopuolella.
  • Ajan pandemiaymmärrys oli lapsen kengissä maailmanlaajuisesti, sillä kokonaiskuolleisuuden arvioidaan olleen 21 – 30 miljoonaa.
  1. Nälänhätä
  • Punainen hallinto aiheutti nälänhädän hallitsemillaan alueilla. Kevätkylvöjen aikaan 1918 suurin osa Etelä-Suomen maatiloista oli ilman hevosia, rehua, siemenviljaa, nautakarjaa ja maanviljelys-työkaluja, koska punaiset olivat ne ryöstäneet, polttaneet ja vieneet Venäjälle. Jopa kokonaisia kyliä oli poltettu.
  • Punaiset tuhosivat talouden käyttämällä punakaartien palkanmaksuun Suomen pankin seteli-varannon ja sen loputtua painamalla uutta rahaa kolmessa vuorossa. Kun sekään ei riittänyt menojen ”kattamiseen”, alkoi katteettomien shekkien kirjoittelu.